Kiuruvesiaiheisen tv-dokumentin ensiesitys nähdään perjantaina 8.9.2023 klo 19.30 TapahtumaTV Eveo kanavalla. Ohjelma myös tullaan uusimaan kanavalla useamman kerran. Ohjelma kuvattiin Kiuruveden Iskelmäviikon aikana heinäkuussa 2023. Dokumentin nimi on Kiuruvesi
– Elämää kaikilla aisteilla. Tv-dokumentin kuvaamisesta on vastannut Fantastico Production Oy.
Lisäksi tv-dokumentti tulee katsottavaksi mm. Kiuruveden kaupungin Youtube-kanavalle.
-On hienoa, että näin Kiuruveden 150-v. juhlavuonna kaupunki pääsee esille myös tv-dokumentin muodossa. TV-dokumentti kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja samalla kertoo Kiuruveden tulevaisuudesta. Myös savolaista huumoria on mukana. Oikein onnistunut kokonaisuus. Lupsakka meininki, kertoo Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen tulevasta tv-dokumentista.
Dokumentin tuottanut ja toimittanut Minna Pentti kertoo sen tyylilajin olevan kirjallisuustermiä lainatakseen autofiktiivinen. Dokumentissa toimittaja tutustuu kohteeseen "kaikin aistein", läpikäyden omin kokemuksin kiuruvetistä tosielämää.
- Dokumentissa käsitellään esimerkiksi Kiuruveden elinkeinoelämää ja kohdataan yrittäjiä työssään. Myös Iskelmäviikon suosion nousukiito sekä tekemisen meininkiä hehkuva kotiseutuhenki on nostettu vahvasti esiin, kertoo Minna Pentti.
TapahtumaTV Eveon kanavapaikka on 17.
Lisätietoja:
Juha-Pekka Rusanen
Kiuruveden kaupunginjohtaja
+358 50 355 5393
Minna Pentti
TV- ja videotuotantoyhtiö Fantastico Production Oy Ltd toimitusjohtaja
+358 500 804 959