Siirry sisältöön

Jukola

Jukolan rakensi Maalaisliiton Kalliokylän paikallisosasto kokoontumistilakseen vuonna 1954. Sen suunnitteli Martti Brandt. Rakennus on lautarakenteinen, ja siinä ovat sali näyttämöineen, kanttiini, keittiö sekä eteistilat. Rakennus tehtiin talkootyönä. Rakennuspuut ja tontti saatiin lahjoituksena. Toimintaa rahoitettiin iltamia pitämällä.
 

Knuutila

 Knuutila 6 – Kopio.JPG

Huuskosten suku on tullut tilalle vuonna 1847. Pihapiirissä sijaitseva kellari on rakennettu vuonna 1861. Seinät tehtiin hakatuista kivistä. Louhos, josta kivet hakattiin, on lähistöllä. Katto holvattiin liuskekivistä. Holvaus tehtiin hirsikehikon päälle. Viimeiset kivet nuijittiin tiukasti, jolloin kiviholvaus nousi irti muottihirsistä. Katto oli aluksi päreillä katettu harjakatto, myöhemmin kiviholvaus peitettiin maalla. Kellarin edessä on pieni eteinen.
 

Lahti

 Lahti 15 – Kopio.JPG

Lahden tila on lohkaistu Rantalan tilasta vuonna 1909 Juho Pietikäiselle. Petäjät ovat asuneet paikalla 1950-luvulta lähtien.

Sotien aikaan valtio otti tilan pika-asutukseen. Tuolloin tuvan katossa oli räppänä kuten savupirtissä. Rakennus peruskorjattiin vuonna 1950. Tällöin se vuorattiin pystylaudoituksella, ja tupa ja kamarit pahvitettiin. Huonejako on säilynyt alkuperäisenä. Tuvassa on kiviuuni. Rakennus on perustettu luonnonkiville. Pihapiirissä on aitta, puoti, lato, riihi ja vilja-aitta.
 

Vanhapiha

Vanhapiha 3 – Kopio.JPG

Vanhapihan eloaitta on rakennettu vuonna 1783. Etuseinällä on hieman ulkoneva otsa. Makkila on rakennettu suunnilleen samoihin aikoihin. Se on kaksikerroksinen, hirsirakenteinen, erillinen rakennus, jonka alapuolella on sian karsina.