Siirry sisältöön

Juurikka

IMG_5911 – Kopio.JPG

IMG_5904 – Kopio.JPG

Juurikan 40 lehmän kivinavetan rakensi isäntä Siion Tenhunen vuonna 1901. Kivet louhittiin 8 km päästä Paljakan vuoresta. Seinärakenne on kaksinkertainen: kivikerrosten välissä on miilun kuona-aine. Välipohja on puurakenteinen. Pohjoispään hirsinen heinälato rakennettiin heti kivinavetan valmistumisen jälkeen. Eteläpään hirsivaja on entinen tilan riihi (1841), ja se siirrettiin paikoilleen vuonna 1930. Samana vuonna navetta jaettiin kahden veljeksen kesken väliseinällä. Navetan sisäpuolinen betonisisustus, parret ja syöttöpöytä juomakuppeineen tehtiin vuonna 1929. Alkuaan parret olivat puurakenteiset. Eteläsivulle rakennettiin myöhemmin maitohuone ja sauna.

Kaksikerroksiseen puotirakennukseen, joka on 1880-luvulta, kuuluivat talli sekä vaate- ja liha-aitat.
 

Laitila

Laitilan tila on lohkottu Jaakkolan tilasta, joka on muodostettu isojaossa vuonna 1795. Tilalla asui Kärkkäisiä 1860-luvulla, Hyvösiä 1870-luvulla ja Laitisia 1880-luvulla. Laitilan asuinrakennus on rakennettu vuonna 1901. Rakennus vuorattiin vuonna 1927. Ikkunat uusittiin 1960-luvulla. Tuvan uuni on alkuperäinen kiviuuni.
 

Rapakkojoen koulu

Rapakkojoen_koulu_2016_1.JPG

Rapakkojoen koulun tontti erotettiin Rannan ja Läävän tilan maista vuonna 1905. Koulu aloitti toimintansa seuraavana vuonna Rannan talossa. Koulu rakennettiin kahdessa vaiheessa. Vuonna 1908 rakennettiin kaksi luokkaa ja opettajan asunto. Peruskivet louhittiin Paljakan vuoresta. Kaksikerroksinen laajennusosa rakennettiin vuonna 1924. Alakertaan tuli keittiö ja kaksi luokkaa sekä yläkertaan asunto. Rakennus vuorattiin vuonna 1929 ja luokat sisustettiin vuosina 1934-35. Samoihin aikoihin asennettiin sähköt. Koulua peruskorjattiin vuosina 1982 ja 1999. Piharakennuksessa oli opettajan asunto, puuvarasto ja saunaosasto. Koulu lakkautettiin v. 2010. Rakennuksessa toimii nykyään Rapakkojoen Seurahuone.
 

Rapakko

Rapakko1 – Kopio.jpg

Kantatila muodostettiin isojaossa v. 1795, mutta suku on asunut tilalla vuodesta 1694. Rapakon tila erotettiin kantatilasta v. 1927.

Asuinrakennuksen rakennusaikaa ei tiedetä. Rakennus on ollut huomattavan kookas, paritupatyyppinen rakennus, jossa rakennuksen päädyissä oli tuvat, keskellä pitkä eteinen ja sen takana keittiö ja kamari. V. 1923 tehdyssä uudistuksessa rakennuksen keskiosaan rakennettiin toinen kerros. Samassa yhteydessä lännen puoleisen pirtin alle rakennettiin kellari, jonne johtaa pihan puolelta oma sisäänkäynti, tuvan sisäänkäynti katoksineen sekä lasikuisti. Itäpäädyn tupa ja 2. kerros purettiin 1970-luvulla. 

Puoti/talli muodostuu kahdesta vierekkäin rakennetusta 2-kerroksisesta rakennuksesta. Puotirakennuksesta löytyvät vuosiluvut 1858 ja 1870. Rakennuksessa on 3 huonetta. Puodin ovet ja 2. kerroksen luukut on koristeltu rombikuvioin. Tallissa on vuosiluku 1883. Tallissa on ollut pilttuut 6 hevoselle ja karsina varsalle sekä yläkerrassa heinävarasto. Tallin yläosa muodostaa sisäänkäyntijulkisivuun ulkonevan otsan.

Pihapiirissä on kookas 2-kerroksinen vilja-aitta, jonka lukossa on vuosiluku 1778, ja pikkuaitta.