TIEDOTTEET: Kiuruveden kaupunki
30.4.2020

Varhaiskasvatusta ja perusopetusta koskevat rajoitukset päättyvät 13.5.2020

Suomen hallitus on eilen 29.4.2020 päättänyt, että on aika lieventää valmiuslain perusteella tehtyjä
rajoituksia ja näin olleen VARHAISKASVATUSTA JA PERUSOPETUSTA koskevat rajoitukset päättyvät
13.5.2020. Eli varhaiskasvatukseen on mahdollista palata ja koulu alkaa eskareilla ja kaikilla perusopetuksen
oppilailla
TORSTAINA 14.5.2020.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että koulutuksen järjestäjä ei voi päättää etäopetuksen
jatkamisesta, vaan perusopetus on järjestettävä lähiopetuksena. Tällöin myös normaalit
poissaolokäytännöt astuvat voimaan ja kouluilla on velvollisuus valvoa ja puuttua, mikäli oppilas ei tule
kouluun.
Mikäli lapsi tai perheenjäsen kuuluu riskiryhmään, niin koululle toimitaan lääkärinlausunto. Sen pohjalta
koulu ja koti miettivät yhdessä, miten oppivelvollisuus hoidetaan loppukevään aikana. Kuten
tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, etäopetus päättyy perusopetuksen osalta.
Aloitamme välittömästi kouluissa miettimään, miten organisoimme viimeisen 11 päivän työskentelyn siten,
että pystymme noudattamaan ohjeistusta ryhmien erillään pidosta ja erillisistä ruokailuista. Koulukyydit
säätelevät päivien rakennetta väistämättä. Henkisesti kannattaa varautua siihen, että saatamme
työskennellä paljon ulkona, jolloin varusteet on hyvä varata sään mukaisesti.
Tarkat ohjeet tulevat kunkin omalta koululta, kun suunnitelmat ovat valmiina. Seuratkaa wilmaa aktiivisesti
siis edelleen.
Huomioitavia asioita:
1) Kouluun ei saa missään nimessä tulla flunssaoireisena tai muutoin sairaana. Kukaan meistä ei halua,
että lapset, perheet tai koulun aikuiset perheineen sairastuvat kesäloman kynnyksellä.
2) Koulukyydeissä on levittäydyttävä niin laajalle kuin se on mahdollista. Saman perheen lapset istuvat
vierekkäin, nyt ei mennä parhaan kaverin viereen.
3) Ollaan sellaisissa varusteissa, jotka sopivat päivän teemaan. Jos työskennellään ulkona, niin
lämpimästi päälle ja ”römppävaatteet” kehiin, ettei tarvitse varoa.
4) Kädet pestään aina sisätiloihin tultaessa lämpimällä vedellä ja saippualla. Muistuttakaa, että myös
heti kotiin tultuaan lapset menevät ensimmäiseksi käsien pesulle.
5) Niistetään nenäliinaan, joka laitetaan heti roskiin. Kevätallergia on osan meidän seuralainen.
6) Yskitään joko nenäliinaan tai hihaan.
7) Vaikka meillä onkin ollut kova ikävä toisiamme, niin muistetaan etätervehdykset halailujen sijaan.
8) Jokainen yrittää huolehtia turvallisen välimatkan pitämisestä omalta osaltaan.
9) Noudatetaan koulun aikuisten antamia ohjeita täsmällisesti, ne on tarkoitettu meidän kaikkien
terveysturvallisuuden parhaaksi.
10) Kevätjuhlia ei ole lupa järjestää.
Lukio jatkaa etäopetuksessä lukuvuoden loppuun saakka: viimeisen jakson arviointikäytänteet on sovittu
etäopetussuunnitelman mukaisesti jo jakson alussa. Lukiolla on virtuaalinen kevätjuhla 30.5.2020 klo 11:00
lukion omalla yuotube-kanavalla.
Lämmin kiitos poikkeuksellisen kevään yhteistyöstä kodeille!
Suuri hatunnosto opettajille, jotka ovat tehneet digikolmiloikan hyvin lyhyellä varoitusajalla!
Iso kiitos koulunkäynninohjaajille, joista monet ovat heittäytyneet rohkeasti myös moniin uusiin
työtehtäviin!
Maikoisa kiitos myös keittiön väelle, joka on valmistanut koulun noutoruokaa kaiken muun arkisen kiireen
keskellä!
Olemme selvinneet toukokuun alkuun, nyt vielä loppurutistus ja hoidetaan tämä kevät onnistuneesti
pakettiin.
Rauhallista ja rentouttavaa Vappua kaikkiin koteihin!