Nuorisotoimen avustus

Kulttuuri- ja nuorisoavustuksia voidaan myöntää kiuruvetisille kulttuuri- ja nuorisojärjestöille tai järjestöille, joiden katsotaan olevan lähellä kulttuuritoimen toiminta-aluetta. Avustuksia voidaan myöntää myös yksityishenkilöille. Avustus voi olla luonteeltaan joko kohde- tai toiminta-avustus. Avustuksia ei voida myöntää yritystoimintaan tai seurakunnille.

Avustukset julistetaan haettavaksi Kiuruvesi-lehdessä ja kaupungin kotisivuilla.

Täytä hakemus ja palauta se ennen hakuajan päättymistä iloitettuun osoitteeseen.

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Avustusta ei myönnetä järjestöille siinä tarkoituksessa, että nämä jakaisivat ne muille yhdistyksille tai yksityisille.

Avustus myönnetään ehdoin, että avustusvarat voidaan vaatia palautettavaksi, jos niitä käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai jos niiden käytölle asetettuja muita mahdollisia erityisehtoja ei noudateta tai jos avustuksen saaja on antanut kaupungin viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja avustusta koskevissa asioissa.

Tulostettava lomake

kulttuuri- ja nuorisotoimen avustushakemus (pdf)

Kulttuuri- ja nuorisotoimen avustuksia haetaan samalla hakemuslomakkeella.

Lisää tietoa
Lataa lomake

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.

Nuorisolaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161285

Liittyvät palvelut

Nuorisotilat

Kiuruveden nuorisotalo sijaitsee Kuorevirralla.

Katso tiedot

Tilojen vuokrauspalvelu

Kiuruveden kaupunki vuokraa tilojaan yhdistyksille, yrityksille ja yksityisille henkilöille.

Katso tiedot

Kiuruveden tapahtumakalenteri

Kiuruveden kaupungin ylläpitämään tapahtumakalenteriin voi ilmoittaa oman tapahtuman ilmaiseksi.

Katso tiedot