Aloiteoikeus
Kunnan jäsenellä on Kuntalain nojalla oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa, esimerkiksi jonkin epäkohdan poistamiseksi tai uuden palvelumuodon käynnistämiseksi. Asianosaisen omassa asiassaan tekemä hakemus, joka koskee esimerkiksi lupaa, etuutta tai avustusta, ei ole aloite.
Aloitteet lähetetään osoitteella Kiuruveden kaupunginhallitus, PL 28, 74701 Kiuruvesi. Aloitteet kirjataan keskushallinnossa ja jaetaan sieltä eteenpäin valmistelijoille.
Aloitteen tekeminen sähköpostitse on myös mahdollista mikäli lähettäjästä ei ole epäselvyyttä. Sähköpostitse lähetetystä aloitteessakin pitää olla aloitteentekijän nimi ja yhteystiedot. Aloitteet lähetetään osoitteeseenkaupunginhallitus@kiuruvesi.fi
Aloitteiden käsittelyaika vaihtelee. Valtuusto päättää vuosittain, onko aloite katsottava loppuun käsitellyksi vai onko asian valmistelua vielä syytä jatkaa. Sellaiset aloitteet, joiden allekirjoittajina on vähintään 2% kaupungin äänioikeutetuista asukkaista, on lain mukaan kuitenkin otettava valtuuston käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä.
Aloitteiden käsittelyvaiheista ja toimenpiteistä ilmoitetaan aloitteen tekijälle.
Suorat yhteydenotot
Moneen asiaan saa nopeimmin selvyyden ottamalla suoraan yhteyttä kyseisestä palvelusta vastaavaan viranhaltijaan. Tarvittavat yhteystiedot löytyvät kaupungin nettisivuilta tai kaupungin puhelinvaihteesta (017) 272900. Viranhaltijoiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kiuruvesi.fi . Myös luottamushenkilöiden yhteystiedot löytyvät kaupungin internetsivuilta kohdasta Tietoa kiuruvedestä -> Hallinto.