Siirry sisältöön

Kiuruveden seurakunnan elämään on lähes 180 vuoden ajan vaikuttanut voimakkaasti herännäisyys, jolla on yhä vankat juuret paikkakuntalaisten elämässä. Herännäisyyden vaikuttajina ovat olleet Wilhelmi Malmivaara, piispa Väinö Malmivaara ja saarnaaja Aku Räty.

 

Wilhelm Malmberg (Malmivaara)

virassa 1879-92

Malmivaara syntyi Lapualla 1854, vihittiin papiksi 1876 ja suoritti pari vuotta myöhemmin pastoraalitutkinnon. Kiuruvedelle hän tuli Nilsiästä. Hän oli merkittävä herännäisyyden johtaja 1800-luvun lopulla niin Kiuruvedellä kuin koko maassakin. Malmivaara osallistui aktiivisesti politiikkaan, sillä hän oli vanhasuomalaisen puolueen valtiopäiväedustaja kuusi kertaa vuosina 1897-1910.


Väinö Malmivaara

Väinö Malmivaara oli syntynyt Kiuruvedellä 1879. Hänen isänsä oli kuulu herännäisjohtaja Wilhelmi Malmivaara. Väinö Malmivaara vihittiin papiksi 1914 ja pastoraalitutkinnon hän suoritti 1920.


Aku Räty

Herännäisyyden johtohahmo oli Aku (August) Räty. Hän syntyi 1897 Heinäkylän Yläpihalla. Ensimmäisen herätyksensä Aku sai jo kymmenvuotiaana kirkossa ollessaan. Hänet valittiin 16-vuotiaana pyhäkoulunopettajaksi. Räty valittiin Kiuruveden pohjoispiirin kiertokouluopettajaksi ja neljä vuotta myöhemmin Herättäjäyhdistyksen matkasaarnaajaksi toimialueenaan Savo. Tästä alkoi hänen työsarkansa, joka kesti lähes 40 vuotta.

Kirkon palveluksessa oli lukuisa määrä eri asemassa olleita henkilöitä. Merkittävimpiä olivat kirkkoherrat, sitten tulivat pitäjänapulaiset, ylimääräiset papit, kanttorit, urkurit, kirkonisännät ja haudankaivajat.

Kirkkoherrat (vuoteen 1919 saakka palvelusaikoineen)

Karl Johan Idman 1884-1902
Alfred F. Tikkanen 1903-04
Emanuel Sauren 1906-19

 

Pitäjänapulaiset (vuoteen 1919 saakka)

Zakris G. Anstén 1869-79
Wilhelm Malmberg 1879-92
Alfred F.Tikkanen 1892-1900
Albin Viljakainen 1900-12
Väinö E. Viljanen 1913-29

 

Ylimääräiset papit (vuoteen 1918 saakka)

Jakob Helenius 1863-65
Gustaf L. Mecklin 1865-69
Albert Räty 1898
Arvid Ruuskanen 1901
Juho Heilala 1901-03
Pekka Leskinen 1904-05
Jooseppi Lescelius 1906
Kaarlo Holppi 1906-11
Juho kuorikoski 1911-14
Lauri Jaakonp. Mustakallio 1911
Matti Kauppinen 1913
Väinö Malmivaara 1914
Oskar Jussila 1914-15
Lauri Johanneksenp. Mustakallio 1915-18


Kiuruvedellä elää voimakkaana myös ortodoksisuus ja karjalainen perinnekulttuuri. Kiuruveden ortodoksisen seurakunnan toiminta alkoi vuoden 1950 alusta. Kiuruvesi on maan suurin asutuspitäjä ja nykyisin paikkakunnalla asuu muutama sata ortodoksia.