Siirry sisältöön

Lahti

Lahden tilan pihapiiri on vanhaa asutusta - pihapiirissä on ollut lato 1600-luvulta. Talon isäntä Heikki Timonen palasi Amerikasta vuonna 1902 ja rakensi mansardikattoisen, suurikokoisen asuinrakennuksen vuonna 1922. Rakennus perustettiin lohkokiville. Kiviä oli hakkaamassa isännän vankilasta pelastama punakapinallinen. Ovet ja ikkunat teki Juho Timonen. Talo vuorattiin vaakalaudoituksella 1940-luvulla. Rakennus peruskorjattiin vuonna 1985, jolloin mm. ikkunat uusittiin.

Tuulimylly on rakennettu vuonna 1897. Myllyn koneisto on kunnossa, ja siivet tullaan rakentamaan lähivuosina. Myllyn yhteydessä ulkopuolella on pärehöylä. Lähistöllä on kaksi aittaa, joista toinen on vuorattu päreillä.
 

Luupujoen koulu

Luupujoen koulun perustaminen liittyy toiseen koulujen perustamisajanjaksoon 1920-luvulla Kiuruvedellä, jolloin ensimmäisessä vaiheessa perustettujen koulujen määrä osoittautui riittämättömäksi. Luupujoen koulu aloitti toimintansa vuonna 1925 vuokratiloissa. Koulu lakkautettiin 1969, kun voimakas muuttoliike vähensi oppilasmääriä. Koulu myytiin yksityiselle.

Luupujoen "naisopettajan kansakoulun" suunnitteli Filip Ronimus 1927. Rakennukseen tehtiin koulun puolelle luokkahuone, alaluokka/käsityöhuone sekä eteinen. L:n muotoisen pohjakaavan siivessä oli opettajan 2 huoneen ja keittiön asunto. Asunnon puolelta johtivat portaat ullakolle ja pieneen kellariin. Rakennusta lämmitettiin uuneilla. Hirsirunkoisen rakennuksen perustuksena on lohkotut kivet. Julkisivut ovat säilyneet alkuperäisinä. Sisätiloissa ei ole vuosikymmenien aikana tehty suuria muutoksia. Rakennuksen korjaustyöt käynnistettiin vuonna 2002.
 

Luupuveden koulu

Pihapiiriä rajaavat keittola ja ulkorakennus. Hirsirunkoisessa keittolassa on pieni keittiö ja ruokailuhuone, varasto ja sauna. Pihan länsilaidalla on pitkä ulkorakennus, johon kuuluvat opettajan navetta, ulkohuone ja puuliiteri. Rakennus on rankorakenteinen, navettaosa hirsirunkoinen.

Luupuveden koulun vanhempi rakennus on otettu käyttöön vuonna 1906. Tontti ostettiin Kaisa ja Heikki Timoselta vuonna 1915. Koulu aloitti toimintansa Timosilla Lahden tilalla jo vuonna 1902. Rakennukseen tehtiin kaksi luokkaa ja opettajan asunto. Koulua laajennettiin erillisellä rakennuksella vuonna 1957. Vanha koulu peruskorjattiin vuonna 1979. Useat koulut Kiuruvedellä tehtiin samoilla piirustuksilla.
 

Luvepuro

Luvelahden tilasta lohkottiin vuonna 1935 Luvepuron tila Antti Nissiselle. Isäntä rakensi asuinrakennuksen seuraavana vuonna rakennusmestari Eino Mikkosen piirustusten mukaan. Talo valmistui nopeasti kolmessa kuukaudessa. Isäntä teki myös ikkunat itse. Ovet teki puuseppä Otto Jukarainen. Rakennus on säilynyt alkuperäisessä muodossaan.

Pihapiirissä on savusauna, johon liittyy lautarakenteinen eteinen. Savusauna on edelleen käytössä. Pihapiirissä on myös Luvelahden tilalta siirretty aitta, jonka iäksi arvellaan noin 300 vuotta.
 

Pirttipelto

Kauppaneuvos Ambro Kärkkäinen, joka harjoitti liiketoimintaa iisalmelaisen kauppias Putkosen kanssa, omisti Pirttipellon tilan. Tarkoituksena oli perustaa maanviljelystila; kauppaneuvos uskoi suoviljelykseen ja tutkitutti suoalueita. Navetan rakentaminen tilalle aloitettiin vuonna 1916 jo ennen kuin peltoakaan oli. Houkuttimena oli luultavasti hyvä kivipaikka. Navetan urakoi Nantta Pietikäinen. Suunnitelmissa oli tehdä navetta 120 lehmälle ja 12 hevoselle. Rakennuksessa ei kuitenkaan koskaan ollut 60 lehmää enempää, mutta tallissa oli 12 hevosta.

Seinät tehtiin hakatuista kivistä. Louhimassa oli mm. Aku Pussinen ja rakentajana Pekka Glad. Seinä oli kaksinkertainen, paksuudeltaan noin 80 cm, ja välissä oli eristeenä miilun kuona-aine. Ullakolla oli heinävarasto. Välipohja tehtiin hirsistä. Kannatinpilarit, parret ja syöttöpöytä sekä luorit olivat jo alkuaan betonia. Kärkkäinen ei saanut toteutetuksi tekemiään suunnitelmia, vaan siirsi yrityksensä Jokelan tilalle. Myöhemmin navettaa purettiin noin 16 m, ja puretuista kivistä rakennettiin yksi kivinavetta ja kaksi rakennuksen perustusta.